Tikittävä aikapommi jo 1980- luvulta
1970-1980 lukujen taitteessa alkoi Suomessakin syntyä keskustelua vesihuoltoverkostojen saneeraustarpeen kasvusta ja kaivamattomien hyödyntämismahdollisuudesta niitä saneerattaessa. Maailmalla oli tällaisia jo tehty ensimmäisiä kohteita ja meillä tämä tarkoitti yleisimmin aluksi lähinnä pitkäsujuttamista PE-putkea vanhan putken sisään viemäreissä. Ensimmäinen oma kokemukseni oli Naantalissa 1982 vuonna suoritettu viemäreiden saneerausurakka. Siinä vahaan viemäriin sujutettiin ensin PE-putki ja sen jälkeen haurastuneista betonikaivoista kaivettiin kartiot pois ja sisään asennettiin Karhulan kartonkitehtaalta hankittu pahvimuotti. Muotin ja vanhan kaivon väli raudoitettiin ja valettiin betonilla, jonka jälkeen asennettiin uusi kartio saneeratun kaivon päälle. 1980-puoivälissä oli havahduttu metallisten vesijohtoputkien saneeraustarpeeseen ja aloitimme niiden sisäpuolisen sementtilaastivuorauksen urakoinnin, jota tekemistä jatkui maassamme aina 2000 luvun ensi vuosikymmenelle asti. 1980-luvun loppupuolella urakoitiin jo ensimmäiset paneloinnit ja viemäreiden osalta yleistyi pitkäsujutuksen sijaan pätkäsujutus. Samoihin aikoihin tehtiin ensimmäisiä sukkasujutuksia. Aivan ensimmäinen taisi olla Helsingissä ranskalaine n Coperflex sukkasujutus, jota seurasi useita kohteita Norjalaisen Olimbin suorittamat Insituform sukkasujutukset. Jonkin aikaa meilläkin pyrittiin valmistamaan omaa sukkaa, mutta sen tarina ei ollut kovin ruusuinen ja pitkä. Jo tuolloin 1980 luvun loppupuolella puhuttiin maanalaisesta tikittävästä aikapommista, kun rapistuva verkostomme hajoaa käsiin. Alan tilaisuuksissa puhuttiin volyymien räjähtävästä kasvusta, jota räjähdystä yhä odottelen! Varoittavia esimerkkejä olemme jo saaneet saneerauksen laiminlyömisestä mm. tässäkin lehdessä käsiteltyjen putkirikkojen muodossa.
Unohdettu omaisuuserä
Maanalainen inframme on usein unohdettu, kun se on kertaalleen saatu rakennettua. Pidämme helposti itsestään selvyytenä, että avatessamme vesihanan sieltä tulee juomakelpoista vettä ja ylimääräinen häipyy jonnekin poistoputkesta. Laittaessamme pistokkeen pistorasiaan, saamme sieltä energiaa ja avatessamme tietokoneen saamme helposti välitettyä tietoa vaikka maailman toiselle puolelle. Eipä tulla useinkaan ajateltua, mitä kaikkea sellainen sisältää, että elämämme on niinkin helppoa. Eikä ammattilaisetkaan tahdo aina ymmärtää, miten tästä infraomaisuudesta on pidettävä huolta, jotta edellä kuvatut toimenpiteet toteutuvat häiriöttä. Usein hoettu sanonta poissa näkyvistä, poissa mielestä toteutuu karun konkreettisesti verkostojen osalta. Olen ollut mukana SFS:n toiminnassa mm. laadittaessa omaisuuden hallinnan standardeja eli ns. 55000-sarjaa, joka valitettavasti oin jäänyt melko tuntemattomaksi muille paitsi energiayhtiöille. Suosittelen siihen perehtymistä kaikille omaisuuden hallinnan parissa työskenteleville.
Julkaistu alun perin Kuntatekniikka lehdessä asiantuntijakirjoituksena
